Molla-Maaria ja suuri tragedia.

Niin kovasti kuin olenkin itse ihastunut bambuisiin ja puisiin puikkoihin ja koukkuihin, niin niillä näyttää olevan jotain minua vastaan.
Olen tämän kevään aikana katkaissut eebenpuisen sukkapuikkoni, ja muut neljä saavat kärsiä siitä. En vain kykene täydentämään sarjaa bambuisella tai metallisella puikolla, se olisi sama kuin laittaisi rapaiset kumpparit omiin häihinsä. Katkennutta en kuitenkaan ole pois heittänyt - komeilkoon se tulevaisuudessa kutojan alttaritaulun osana.
Viime viikolla unohdin bambupyöröni kahvilaan ja nyt joudun nytkyttämään pitkillä seipäillä. Miten saatoinkin? Tarkoituksenani oli keriä vyyhti OhutPirkkaa ja aloittaa työ illan kahvittelun ohessa mutta heti kiskaistuani vyyhdin esille, tarjoilijaneiti riensi himmentämään valoja. Höh. Ja kun ei puikkoa tarvittukaan, niin sinne se kai jäi.
Ei ole neulojan elämä helppoa, ei.