Molla-Maaria ja pieni tragedia.

Aloitettakoon tämä postaus pahoittelulla blogihiljaisuudesta. SE on tosin useinkin minulle maininnut hienovaraiseen tapaansa, että olisi ihan mukavaa jos hänkin saisi jotakin luettavaa. Teitä viittä muuta se ei ehkä häiritse että pidän joskus suuni kiinni - olkoon tämä siis SE:lle omistettu postaus.

Laiskana en kuitenkaan ole ollut, kiitos vain. Luennoilla olen ahkerasti tuikkinut vieruskavereita bambuisillani ja ryöminyt penkkien alla etsimässä pudonnutta lankakerää. Juuri nyt on pingotuksessa Aquila, jonka tekeminen oli autuaallista - lukuunottamatta maskuliinien kommentteja sen mahdollisuuksista myös bikinialaosana. Terkkuja vaan Ollille ja Villelle. Kuvia ja tietoja huivistani tulee ensi viikolla.
Olen myös tehnyt tossut ja sukat, molemmista otetut kuvat ovat kadonneet bittiavaruuteen. Ehkä tulevaisuudessa saan molempien omistajat poseeraamaan (uudestaan) jotta voisin todistaa näiden olemassaolon.
SE sai vihdoin joululahjansa, joka tuli 'hieman' myöhässä. Tampereen Kauppahallin käsityöputiikista (nimeä en valitettavasti muista) löytyneeseen solkeen nyhersin vyötä tarpeeksi kahden SE:n tarpeisiin. Mieluummin liian pitkä kuin liian lyhyt, eikö? Kuvat kehtaan laittaa tänne vasta lyhentämisprojektin jälkeen... :P
Eräänä iltana, kun uni ei houkuttanut mutta puikotkaan eivät kuiskineet viettelevästi, kaivoin askarteluvermeet esiin. Lopputuloksena sain kymmeniin maustepurnukoihin nimilaput, suomeksi, englanniksi sekä latinaksi. Ensimmäiset aivan käytännöllisyyden vuoksi, mutta latinankieliset nimet ovat usein niin kauniita. Elettaria cardamomum, miten runollista...

Emokorsetin aikaansaannoksista kuitenkin olen kuvan ottanut. Nämä ovat syntyneet pääosin helmikuun aikana, pareineen toki. Alimmassa rivissä olevat raidalliset tossukat ovat tätä nykyä SE:n omistuksessa, ja suuri osa vaalenpunasävyisistä sukista on jomman kumman isosiskoperheen hallussa. Täytyyhän jonkun heidätkin villasukissa pitää, SE:llä ja minulla ei kärsivällisyyttä riittäisi. Kiitos emo, että olet meitä kannustanut niin tässä käsityöläistymisessä, olet ihana :)


Eilispäivän projektina oli karjalanpiirakoiden teko taas pitkästä aikaa. Vaikka se ei varsinaisesti olekaan käsityöblogiin kuuluva aihe, mutta molemmat kuuluvat yläotsikkoon 'perinteisten taitojen opettelu ja ylläpito'. Piirakkareseptiä en rupea tänne rustaamaan, mutta meidän leivontahetkemme kulki seuraavasti:

Esiliinat sidottiin vaatteiden suojaksi, leivinalusta jauhotettiin ja hommiin. Minä pulikoin muistellen yläasteen köksäopen ohjeita: keinuva liike ja niin taikina pyörii kuin itsestään - ainakin lähes. Taustalla yksi arkeni ilostuttajista: englantilainen BBC Good Food -lehti. Sen resepteistä ainoastaan yksi on tuottanut pettymyksen, joten onnistumisprosentti on huimaava. Etualalla SE:n taidonnäyte rypytyksestä.

Kyllähän se näyttää ihan siltä miltä pitääkin. Useimmista kuitenkin tuli pikemmikin pyöreänmallisia kuin teräväpäisiä soikioita, mutta sepäs ei menoa haittaa. Kuvaan kuitenkin valikoitui mallikelpoinen yksilö. Tässä hän on:

Piirakka poikineen. Kolme pellillistä teimme, tässä vaiheessa edelleen totaalisen hurmaantuneina omista taidoistamme ja odottaen maaruntäytettä.

Uuni oli lämpimänä, olimme jauhottaeneet toisemme edestä ja takaa ja kaikki oli muutenkin idyllistä. Pellit kuumaan ja... ei. Ei. EI. Mitä puurollemme tapahtuu, se ei selvästikään ole kotonaa kuoritaikinan syleilyssä, ei kaiken tämän vaivan jälkeen... Teoriamme tapahtuneesta on seuraava: puuro rupesi kiehumaan, ja kupliessaan se levisi kuorien ulkopuolelle. Lopulta puuroa oli huomattavasti enemmän kuorien ulkopuolella kuin sisällä. Yritimme kuitenkin pelastaa mitä pelastettavissa oli, joten uunistaoton jälkeen leikkelimme puurolevyn paloiksi ja kaavimme täytteet kuorien sisään ennen maito-voidippausta. Toimihan se näinkin, ja hyvää tuli. Piirakat ovat tosin melko turpiinsaaneen näköisiä, kuten seuraavasta käy ilmi.

Näihin kuviin päätämme lähetyksen tänään, hyvää illanjatkoa.